9. elokuuta 2014

Tiedustelu EU-kansalaisille maksetusta palkkaturvasta.

Suomen talouden ja yhteiskunnan rappeutuminen jatkuu. Valtion erisorttisia ja kaikenkarvaisia virkamiehiä ja poliitikkoja tämä taloudellinen puoli ei kosketa millään tavalla. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen tämä kansanosa on voinut erittäin hyvin ja on saanut jokavuotiset korotukset, vaikka yksityisellä sektorilla kuten myös suorittavan työn raatajat julkisella puolella ovat saaneet hikoilla entistä kovemmin.

Edellä mainittujen virkamiesten toiminta alkaa enemmän ja enemmän muistuttamaan rehellisen neuvostovirkamiehen toimintaa, jotka utopistien tavoin uskoivat vilpittömästi järjestelmään. Kun kerran pääset virkamieheksi, niin aivosolut tekee kuperkeikan ja tiedostaa yhden asian, sinä et voi saada kenkää, olet päässyt mukavuusalueelle, sinun tulevaisuus on turvattu, kunhan raahaudut töihin ja olet järjestelmän rattaiston harmaana osana.

Tämä mentaliteetti on juurtumassa lopullisesti virkamiesten ja poliittisten päättäjien ajattelutapaan Suomessa. Vain täydellinen alasajo, kuten Kreikassa voi saada jonkinlaisen muutoksen tällä saralla.

Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää palkkaturvajärjestelmää ja sen ympärillä toimivia virkamiehiä, jotka ovat harmaata virkamiesmassaa itsessään , ovat myös tyytyväisiä omaan toimintaan. Palkat ovat selvästi korkeampia, mitä vastaavasta työstä maksetaan yksityisellä sektorilla, yli 50000 euron vuosipalkat peruskonttorityöstä ovat monella virkamiehellä normi, pidemmät lomat ja palkan vuosikorotukset ovat heille itsestäänselvyys, irtisanomisuhkaa heillä ei ole. Paljon puhuttu virkavastuu on samanlaista hölynpölyä kun poliitikkojen lupaamat työpaikat. Suurin osa poliitikoista kun joutuisi itse kerjuulle sosiaalitoimistoon ja lähiön vuokra-asuntoon, mikäli he joutuisivat kilpailemaan työpaikoista muiden kansalaisten kanssa, jotka ovat hyvävelijärjestelmän ulkopuolella.

Mutta menen itse asiaan. Tänä ja viime vuonna useampi henkilö on yrittänyt saada selville palkkaturvasta tietoa EU-kansalaisille maksetusta rahamääristä, mutta kaikki turhaan. Tämä tuli myös minullekin eteen, kun eräs tuttu joutui vaikeaan tilanteeseen ja yritys, missä hän työskenteli meni konkurssiin ja palkat jäi saamatta, hän pyysi minua soittamaan ja tiedustelemaan voiko asia jotenkin käsitellä nopeammin, koska kahdeksan kuukauden jono on hänelle katastrofi, asuntolaina on maksettava ja taloyhtiöstä on tullut ylimääräisiä yhtiövastikkeita odottamattomien remonttien takia. Henkilökunta joka vastasi puhelimeen, ohjeisti palkkaturvan hakemisessa ja valitteli yhteen ääneen, EU-kansalaiset ovat merkittävä kasvava asiakasryhmä joka työllistää. Tiedän tämän itse, koska nykyään yrityksen perustaminen EU-kansalaisille on erittäin helppo asia. Yrityksen perustamista EU-kansalaisille on viime aikoina verottajan toimesta hieman kiristetty, koska perustettuja yrityksiä joihin on kertynyt verovelkaa ja joiden perustajat ovat kadonneet kotimaahan on pilvin pimein. Kaikki ei edes tiedä näistä veroveloista, koska usein velka on tekninen, kun on lähdetty Suomesta on jätetty ilmoittamatta kuukausittaisia alv-ilmoituksia ja kymmenien tuhansien verovelka on syntynyt hetkestä ilmoitusvelvollisuuksien laiminlyönnin seurauksena. Välillä näistä veroveloista eri asiantuntijatahot yrittävät viisastella, miten saisi kerättyä tehokammiin tämä iso verovelka. Toki joukossa on myös paljon muita isoja kansainvälisiä yhtiöitä, mutta näille kun eivät meidän päättäjät pysty mitään.

Usein EU-kansalainen perustaa yrityksen pakosta, kun on tiedossa yksi pieni rakennusurakka, joskus tämä on helpompi portti päästä Suomen sosiaalijärjestelmän piirin, koska suomalaiset yritykset eivät helposti palkkaa vakituiseen työsuhteeseen ihmisiä jotka eivät ole kilpailukykyisiä työmarkkinoilla, vakituinen työsuhde paperilla oikeuttaa välittömästi kaikenkattavaan sosiaaliturvaan, vaikka työt loppuisivat viikon päästä, tämä on hyvä ymmärtää. Sen jälkeen kun uusi yritys on perustettu palkataan maanmiehiä suomalaisella työsopimuksella vakituiseen työsuhteeseen, tämä onnistuu muutamassa minuutissa ja kun usein työjärjestely ja tehokkuus lähtömaassa on valovuoden päässä Suomeen verrattuna, tänne tulee tekemään tämän työn useampi henkilö. Muutaman kuukauden päästä yritystä ei ole olemassa, mutta palkkaturvassa on työntekijöitä jotka ovat ilmoittaneet sadoista tunneista, jotka ovat olleet maksamatta, tämän lisäksi lomakorvaukset ylityöt ja kaikki mahdollinen. Joku tekee tämän tarkoituksella, joku ymmärtämättä,koska harva heistä käsittää mitä yrittäjyys ja kova verotus Suomessa tarkoittaa.

Joka tapauksessa lopputulos on se, että Suomeen on saatu elätettäväksi ja vaikeasti työllistettäviä ihmisiä lisää. Tapauksia tottakai löytyy laidasta laitaan, mutta tämä esimerkki kuvastaa kasvavan ongelman luonteen, kuun EU-kansalaiset höynäyttää omalla tavalla virkamiehiä sata-nolla ja nämä odottavat rahallista piristysruisetta, jotta kasvavia jonoja voitaisiin purkaa maailman tappiin. Puuttua näihin on erittäin vaikeata nykyjärjestelmän valossa, mutta ainakin selvitys mihin rahoja käytetään on kansalaisilla mielestäni oikeus tietää, jotta tätä kautta voitaisiin vaikuttaa vaaleissa.

Alla olevassa linkissä voi käydä lukemassa sähköpostikeskustelun kahden virkamiehen kanssa jonka kävin asian tiimoilta, osa viesteistä oli kirjoitettu kännykästä lounaalla ja muun työn ohessa, joten asiat vähän toistuu. Näinkin yksinkertaista asiaa nämä yli 50000 euroa vuodessa tienaavat virkamiehet eivät ota selvitettäväksi, vaan piiloutuvat joko toisten virkamiesten tai lakipykälien taakse.

Tulen lähettämään nämä sähköpostiviestit työministeri Ihalaiselle, tämän asian selvittämiseksi, saa nähdä pystyykö hallituksessa istuva ministeri tekemään mitään asian eteen. Tällä kertaa tällainen FB-päivitys joka piti olla muutaman sanan pituinen , jonka laitan oikolukematta myös tänne linkin taakse. http://arrekougappi.blogspot.fi/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti